Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Jäähyväiset tuteille!

Nukahti, puolen tunnin suoran huudon jälkeen, ilman tuttia.
Nyt se on ohitse. Päätin tänään, että saa riittää. Jännityksellä odotan tilanteen kehitystä? Jos hyvin käy pari yötä kiljumista ja se on siinä. Eikös vaan?
En tiedä mitä, jos huonosti käy?

Pääsiäinen vietettiin mummoloissa. Vierailimme myös muilla sukulaisilla Oivan kanssa. Mukavata oli, sangen mukavata. Nukuin päiväunia, join kahvia, herkuttelin, rupattelin, nautin auringosta! Vielä enempi nautin kotiin palaamisesta. Lapsi nukahti omaan sänkyynsä uninalle kainalossa tyytyväisesti rupatellen, eilen siis ;) Tänään, sattuneesta syystä oli jo hieman eri ääni kellossa. Reissupyykitkin alkaa olla pestynä ja jääkaappi täysi. Martinkin seurasta on ihana nauttia, sillä hän tuli jo aikaisemmin reissusta kotiin. 

Seuraavaksi pitäisi alkaa pottailla hieman enempi johdonmukaisesti. En jotenkin ole vain viitsinyt? Vielä vuosi-puolivuotta sitten olisin ollut tämän takia huono äiti , mutta en enää, en ole niin usein enää huono äiti. Olen satunnaisesti ja joissain asioissa laiska äiti, mutta voi olla koska välillä olen myös superäiti ja myös aika hyvä äiti :)

Peppi-äiti

maanantai 7. helmikuuta 2011

Reissussa rähjääntyy...

Hyvin meni reissu pääsääntöisesti. Hienosti oli poijjaat pärjännyt kotosalla. Minäkin pärjäsin maailmalla. Nukuin tosin todella huonosti. Sekös harmitti, kun ajattelin että NYT voin nukkua pitkään ja keskeytyksettä. Ei minulla edes ollut mitenkään kauhea ikävä. Sitä vain ajatteli kaikkea. Mietin että ehkä vain olen tottunut nukkumaan poikieni kanssa. Tai että tilanne vain oli niin outo.

Tämä mamma eksyi baariin. Aamulla väsytti ja oikeastaan vieläkin väsyttää. Ja jälleen kerran piti todeta että eiköhän ne ajat ole ohi kun baarissa piti rymytä. Ei siellä ole minulle, kertakaikkiaan mitään. Mukavempi jutella ystävien kanssa, vaikka sen viinilasin ääressä, jonkun kotona tai muuten rauhallisessa ja mukavassa paikassa.

Vietin siis viikonloppuni kuuden ei lapsekkaan ystävän seurassa. Ihmisissä on jotenkiin niin paljon eroja. Toiset tajuavat vaan paremmin. En tiedä mistä se johtuu. Vai johtuuko se siitä ettei ne yritäkkään ymmärtää tai kuvittele tietävänsä? Ärsyttää tosi paljon jos joku jolla ei itsellä ole lapsia neuvoo ja luulee tietävänsä paremmin miten minusta pitäisi tuntua tai tehdä.  Onneksi tosiaan on monta ystävää jotka näin ei tee :)

Minulla on ystävä joka kommenteillaan saa nykyään karvani pystyyn. Monta kertaa yhden viikonlopun aikana.

Yksi kysymys oli:

No oletteko rakastuneita? -Eeeen kyllä nyt ehkä tuota sanaa käyttäisi.
Voi ei!! -No tuota kyllä minä Marttia rakastan ja Martti minua, mutta se nyt on vähän muuttunut.
Ja tästä seurasi surullinen empaattinen katse. Ja minun osaltani epätoivoista selittelyä siitä että ei se arki nyt niin romattista ja kiihkeää huumaa voi olla vaippojen, univelan, yrittäjän ja pienen lapsen taloudessa... Jossa koko perhe nukkuu sulassa sovussa samassa huoneessa. Yritin selittää miten se on erilaista ja me ollaan perhe. Enkä kaipaakkaan nyt tähän mitään rakastumisen huumaa ja jännitystä. Mutta jos toinen ei ymmärrä niin sitten ei. Jotenkin minun pitäisi vaan jaksaa itse hyväsyä  senkin asia, aina ei ymmärrä, enhän minäkään. Kenties olen hieman pettynyt kun luulen meidän ymmärtäneen ennen paremmin toisiamme?

Ärsyttää myös kun ihmiset ei kuuntele sitä itse asiaa. Tuntuu että tämä ystävä ajattelee liian paljon että mistä hänestä tuntuisi, ei osaa ajatella että minä olen erilainen ihminen eri tilanteessa. Ärsyttää sellaiset aiheetta säälivät katseet. Rivien välistä tehdyt väärät analyysit. Enhän edes kertonut vierailun aikana oikeista ongelmista. Enkä kyllä kerro.

Martin mielestä mietin liikaa. Hänen mielestä minun pitäisi antaa vain olla ja olla välittämättä liikoja. Kerroin, että oikeuteni naisena on vaahdota tästä muutama päivä ja sitten vaikenen :)

Aika ajoin mietin sitä että jos toinen ärsyttää niin olisiko parempi vain antaa olla? Toisaalta tämä meidän ryhmämme on niin tiivis ja näemme aina melkein kaikki yhdellä kertaa. Joten se on melkein kaikki tai ei mitään.

Mukavaa oli kyllä yleisestiottaen. Ja nyt on sitten ensimmäiset yötkin vietetty erillään, luulen että seuraavalla kerralla ei jännitä lähellekkään niin paljon. Ei sillä että tekisi mieli vähään aikaan minnekkään lähteäkkään yksin :)

Peppi

perjantai 5. marraskuuta 2010

Mummolaan

Me lähdetään nyt mummolaan Oivan kanssa. Onni on että Oivan kummatkin mummot ja papat asuvat lähellä, lähekkäin ja maalla :) Olemme aina tervetulleita.  Käymmä normaalisti ehkä pari kertaa kuussa. Usemminkin voisimme käydä kuulemma ;) Mutta myönnän että nyt on ollut niin pitkä tauko että on tosi kivakin mennä ja vähän alkoi tulla ikävä. Silloin kun ei Oivaa ollut kävimme päiväseltään ja ehkä useammin. Nyt käymme ehkä hivenen harvemmin ja ollaan sitten kyllä yötäkin. Näihin mummoloihin on helppo mennä. Kummassakin on pinnasänkykin valmiina ja omat huoneet nukkumiselle ja sängyt ihan aikuisillekkin.


Saisivat käydä enemmän täällä meillä. Välillä tuntuu hassulta, että miksi meidän on aina mentävä sinne pakattava lapsi ja tavarat autoon. Mietittävä onko kaikki tarpeellinen mukana.

Mutta tosiaan kyllä Oivan syntymän jälkeen ollaan useammin saatu vieraita. Ainakin 3 kertaa on kummatkin käynyt ;) ennen maksimissaan kerta vuoteen. Tämä tuntuu olevan aika yleistä. Miksi se on niin päin?

Kuva otettu täältä  

Kummatkin isovanhemmat on ihania. Ei mitenkään yltiökiinnostuneita tai tunkevia. Kuitenkin auttavat ja kunnioittavat meidän tapojamme (suurimmilta osin).


Luin joku aika sitten jostain kaksplus tai vauvalehdestä artikkelin, johon oli koottu lukioiden mielipiteitä isovanhemmuudesta. Minusta on hassua miten jotkut ajattelevat isovanhemmuuden velvollisuutena. Minusta äitiys ja isänä oleminen on velvollisuus, mutta mummous on vapaaehtoista. Kaikki mitä on on plussa. Ei voi vaatia että jo omien lapsien / lapsen kasvatuksen jälkeen hoitaisi vielä toistenkin lapset. Jotkut tuntuvat olevan peräti loukkaantuneita siitä että jos isovanhemmat eivät hoida lapsiaan vaan vaikka harrastavat omia juttujaan. Useimmitenhan päätös tehdä lapsia ei kuitenkaan tule isovanhemmilta. Pahimmassa tapauksessa alkaa jo ikä painaa ja oma aika on ansaittua lepoa ja aikaa omille jutuille. Ainahan se on ihanaa jos lapsilla on aktiiviset isovanhemmat, mutta velvollisuus se ei ole missään nimessä.

Tässä piristysruiskeeksi uusi bongaukseni Mummo sarjakuva. Ihan huippu. Oma mummoli oli niin stereotyyppiseti tällainen. Oivan mummot ovat kyllä selkeästi nuorekkaampia :)

Lisää mummoja pääset lukemaan tästä NÄIN

Peppi