Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutit. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. toukokuuta 2011

Tuttijuttuja

Tutit jäi. Loppujen lopuksi aika helposti. Oiva itki muutaman iltana ehkä hieman pidempään. Vaunuihin Oiva on nukahtanut aikaisemminkin helposti ilman tuttia.

Tässä mainittakoon että itku liittyy meillä kyllä aina nukkumiseen. Usein omaan korvaan se on kuitenkin kiukkuitkua. Eli olemme tulkinneet että haluja nukkumiseen ei olisi ja se kiukuttaa.


Oloni oli alkuun ehkä hieman turvaton ilman tuttia. Siis minun. Se oli kutienkin aika tehokas äänenvaimennin jossain vaiheessa. Kuitenkin hämmästyttävän helposti luopiminen kävi. Kuvittelin sen olevan vaikeampaa. Luulen tämän olevan aika yksilöllistä. Usein kutenkin pelotellaan ja puhutaan vain miten se on vaikeaa. Osalle varmasti onkin. Minun mielestäni ei ole mitenkään kamalaa, jos tuttia syödää vaikka siihen 2 ikävuoteen saakka, mikä on suositus, jos siitä on enempi apua kun haittaa. Jokainen perhe menee kuitenkin omalla aikataulullaan.

Koen kuitenkin, että nukutaan paremmin nyt, kun tuttia ei ole.
Enää ei myöskään tarvitse pimeällä etsiä tuttia pitkin makkarin lattiaa ja sängynalusia. On myös yksi asia vähemmän muistaa, kun jonnekkin lähdetään.
Nyt muuten hankkimatta jäi tällainen hieno fosforitutti.  Olis ollut ihan näppärä mielestäni.


Peppi

Kuva otettu Tikkunekun nettisivuilta: www.tikkunekku.fi

torstai 28. huhtikuuta 2011

Ei olla sorruttu tutteihin, vaikka ne vielä keittiön pöydällä purkissa pyöriikin...
Eilinen meni jo kivasti, tänään oli taas kaaosta ilmassa.
Ensimmäisenä yönä oiva heräsi kaksi kertaa ja huuti ehkä puoli tuntia kummallakin kerralla. Muuten ei olla kauheasti tuttia kaivattu. Uskallan jo ajatella, että tämä meni ihan hyvin.

Oiva sai eilen rokotuksen, sen missä on jäykkäkouristus ja muut. Ja tänään nousi kuume :(
39 astetta päivällä, mutta sitten se laskehti. Ilta meni kuitenkin itkiessä. 19.30-22.30 huutoa, huutoa. Kuumetta ei ollut enää kun hieman yli 37, mutta silti ehkä vähän huono oli raukalla? Itku alkoi tosin imurin ja Oivan yhteenotosta. Ajattelin tuossa seiskan jälkeen vielä hieman imuroida, mutta ei siitä mitään tullut, kun toinen itki vieressä hysteerisesti. En ymmärrä mistä se johtui? Oiva on tehnyt sen kerran aikaisemmin, mutta tässä on ollut monta kertaa välissä kun imurointi on mennyt ihan hyvin taas. Ehkä me vain siivoamme liian vähän? :)
Toivotaan että huomenna on kuumeeton ja rauhallisempi päivä! ja ennenkaikkea menisi tuo yö hyvin!

Huomenna saadaan ehkä Annika ja Eemi munkkeja leipomaan :)

Peppi