Sektio

Sektio eli keisarinleikkaus. Minut on saatu keisarinleikkauksella maailmaan. Se tuntui lapsena hienolta. No hei kyse oli kuitenkin keisarista.

Myös minulle tehtiin sektio. Oiva oli perätilassa loppuajasta ja yrityksestä huolimatta ei suostunut kääntymään.
Meiltä kysyttiin haluaisimmeko sektion vai synnytänkö perätilassa alateitse. Minulla oli vahva tunne että haluan sektion. Ajatus perätilassa synnyttämiseltä kuulosti painostuksesta huolimatta kauhealta. Kovasti yrittivät "kannustaa" synnyttämään alateitse. Kaiken huippu oli kun yksi mieslääkäri sanoi että mielummin synnyttäisi perätilassa olevan lapsen jos voisi synnyttää... hmph.. Ilmeisesti sektio tulee hyvin paljon kallimmaaksi sairaalalle ja uskoonhan sen. Sen verran oli väkeä siinä leikkausalissakin. Olen kuitenkin tyytyväinen päätökseeni näin jälkikäteen.

Aikaisemmin odotuksesta kirjoittaessani mainitsin että luoto on ihmeellisesti järjestänyt sen kuinka sitä alkaa loppumetreillä olla hyvin hyvin kypsä ja valmis. Ajatus sektiosta tuntuu nyt myöhemmin todella hurjalta. Se on ISO leikkaus. No mutta onneksi ollaan suomessa ja täällä on taitoa ja tietoa ja välineet ja hyvät tilat.

 Kuva lainattu täältä

Itse sektio meni hyvin. Menimme valmiiksi annettuna päivänä osastolle, jossa odottelimme useamman tunnin. Aika oli annettu klo 8.00 jolloin kirjauduimme sisälle. Varsinaisesti leikkausaliin pääsimme klo 12.00. Muita oli meitä ennen ja kyllä valmisteluissakin jonkun aikaa menee. Hieman alkoi jännittää odotelllessa. Onneksi mies oli mukana juttelemassa.

Olin hereillä ja minut vain paikallispuudutettiin. Minua oksetti ja voin pahoin, mutta sain siihen jotain lääkettä. Ja onneksi en ollut yksin vaan Martti rauhoitteli minua koko ajan.Tuntui jännältä kun puudutus vei kivun, mutta tuntoaisti säilyis silti. Yritin kuitenkin olla "tunnustelematta" liikaa. Olimme verhon takana joten emme nähneet mitään. Kun Oiva oli leikattu sain nähdä pojan. Sitten isä ja poika lähtivätkin ja minä jäin ommeltavaksi. Se tuntui vähän ikävältä. Tämän jälkeen minut vietiin heräämöön ja olin siellä useamman tunnin varmaan jonkun 3-4.00 Meillä on ollut vaikeuksia muistaa :) Heräämöstä pääsi pois kun pystyi heiluttelemaan jalkoja. Olin tosi vahvoissa lääkkeissä ja muistan että meillä oli oikein hauskat jutut sen hoitajan kanssa. Mitenköhän hauskoja juttuni oikeasti olikaan? :)

Toipuminen sujui aika hyvin mielestäni. Muutaman päivän söin kovia särkylääkkeitä Sairaalassa, mutta sitten pärjäsin jo buranalla. Kotiin pääsin viidentenä päivänä sektion jälkeen ja sitten en oikeastaan lääkkeitä syönytkään. Nopeasti loppu aristaminen kokonaan. Olin kuitenkin hyvin varovainen. En nostellut enkä liikkunut kovinkaan rankasti pitkään aikaan. Vatsalihaksiakaan en tehnyt kun vasta monta monta kuukautta myöhemmin. Ihan vaan sen sektion takia ;)

Kuva täältä

Myös sektiohaava parani hyvin. Se tehtiin vaakatasossa bikininrajaan. Olen sitä tosin nauranut että ei minun ole sitä tarvinnut katsella, sillä edessä on roikkunut ja roikkuu edelleen sellainen kumma reppu :D Haava on ihan siisti. Vielä hiukan punainen mutta värihän vaalenee ajan kanssa.

Peppi

p.s. etsiessäni hyviä kuvia tähän kirjoitukseen eksyin tänne www.vauvakuume.com aika kattavan oloinen sivusto. En ollut aikaisemmin käynyt.

Pepin ajatuksia odotuksesta

Monella on sellainen kuva että raskaana on ihanaa. Kaunis pyöreä vatsa pystyssä kuljetaan ja shoppaillaan vauvanvaatteita, mietitään nimiä ja mies hemmottelee. No varmasti monella se onkin ihanaa. Varmaan suurimmalla osalla.

 kuva täältä

On myös niitä joista se ei ole mukavaa. Saattaa olla myös häpeällistä tunnustaa, että joo musta tämä on kamalaa. Närästää, pissattaa, vatsa repeilee, kiloja kertyy, oksettaa, väsyttää ja ennen kaikkea pää on ihan sekaisin. Minulla oli näitä kaikkea. Välillä koin että oma persoonallisuuteni muuttui täysin negatiiviseksi naishirviöksi.

Itkin kun kiloja tuli, jokaisen neuvolan jälkeen olo oli kauhea. Vihasin mennä sinne. Olin kuolla kun näin valokuvia itsestäni ja tsemppasin tosissaan että pystyin ottamaan valokuvia itsestäni lapselle muistoksi. Ehkä jonkun mielestä itsekästä ja pinnallista, mutta niin se vain oli. Tosin minulla kiloja tuli yli 30. Kerroin ajatuksistani aika avoimesti ja mielessä pyöri, että ymmärtääkö kaikki ihan varmasti? Tottakai minusta oli ihanaa saada lapsi mutta en minä sitä odottaa halua.Odotin suurella riemulla, mutta se vaihe kun piti odottaa ei ollut kiva.

kuva täältä

Tuskasta ja ahdistuksesta syytän kyllä aika pitkälle myös hormooneja. Sain itkunpuuskia aika tyhmistäkin asioista. Vielä painoakin tyhmimmistä. Ihan laittaa hymyilyttämään :) Toisaalta minulla oli myös mahdollisuus heittäytyä surkeaksi kun oli mies joka jaksoi kuunnella ja raahta suklaata kotiin.

Useimmillahan tunteet menee vuoristorataa välillä on ihanaa ja välillä kauheaa. Alkuun on ihanaa ja loppuakohden alkaa savu nousta korvista kun raahautuu paikasta toiseen ja tekisi mieli jäädä vain sohvalle. Luonto on myös järjestänyt monet asiat hienolla tavalla. Loppuakohden synnyttäminen ei jännitä ollekaan niin paljon kun alussa. Sitä alkaa viimeisen kuukauden edetessä olla jo tosi kypsä ja valmis. Näin minulle ainakin kävi. Taisi käydä jo aiemmin luettelemien syiden takia jo aikaisemminkin :) Minulle tehtiin sektio ja vasta monta kuukautta sen jälkeen tajusin miten se olikin hurja juttu!

Onnekas olin ja olen edelleen siinä mielessä että kaikki ikävä mitä oli oli kuitenkin pientä murhetta vaikka se kurjaa olikin. Kaikeasta huolimatta olin terve ja lapsi oli terve ja mitään suuria konflikteja ei tullut.Tästä olen todella kiitollinen!

Ja lopputulos oli niin niin paljon kauniimpi ja rakkaampi kun osasin kuvitella.

 

Kuva täältä

Lohtua tuo että jokainen raskaus on erilainen ja se että sen jälkeen vauvaelämä on mennyt ihan tosi tosi hyvin!
Eli ajatus uudesta raskaudesta ei pelota sitten kuitenkaan :)

Olen iloinen kun kirjoitin tästä. Muistan miten aina koin lohtua, kun näin jonkun mainitsevan lehdessä ettei tykännyt olla raskaana. Tunsin välillä itseni todella huonoksi ihmiseksi. Nyt hymyilyttää :)

Peppi