Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvateatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvateatteri. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. marraskuuta 2010

Vauvateatteria

Juu, oli ehkä elämäni huonoin päivä. Teatterissa sinänsä ei ehkä mitään vikaa ollut, mutta tuona päivänä kaikki meni pieleen. Olin luvannut maksaa Pepin teatteriin ja varautunut tasarahalla, ja kuinkas kävikään: yli puolivuotiaista murulaisistamme perittiin myös maksu. Siinä meni loputkin ilot tuosta päivästä.

Silti suosittelen käymään vauvan kanssa erilaisissa tapahtumissa. Meidän kaupungissamme olen törmännyt moneen tuttuun noissa vauvajutuissa, niihin jotka on olleet yhtä aikaa synnytysvalmennuksessa tai töissä :) Ihan piristystähän nuo tapahtumat on, ei vaan oikein piristä sillon, jos on sata muutakin asiaa samalle päivälle, tai ihan viikollekin. Mutta näin ennen joulua on aina kiire!

Annika

lauantai 13. marraskuuta 2010

Teatterissa

Olemme olleet varsin kultturellejä lähiaikoina sillä viime tiistaina kävimme myös vauvateatterissa katsomassa Pikkiriin esitystä vauvanpesä.



Esitys kesti puoli tuntia ja oli mielestän juuri sopivan pituinen. Oiva jaksoi katsoa alun tosi kiinnostuneena. Sitten tuli nälkä ja viimeiset minuutit menikin syödessä. Väliiin tottakai huusi kovaa. Ei harmitusta vaan muuten vaan. Välillä Oiva huutaa niin kovalla äänellä että korviin oikeasti sattuu paljon.



Minä pidin esityksestä. Myös Annika ja Eemi oli jälleen menossa mukana. Annika oli niin näreissään lipun myynnin virheellisestä markkinoinnista että ei ollut niin innoissaan kun minä. Annikalla oli myös vertailukohde toisesta esityksestä missä oli käynyt joka oli ollut hänestä parempi. 

Minusta oli ihanaa kun esityksessä oli paljon erilaisia ääniä ja juttuja. Voi kun tällaista olisi enemmänkin tarjolla. Olisiko tässä markkinarako? :) Jos viime kerralla kun kirjoitin päätin lähteä vauvojen värikylpy ohjaajakoulutukseen niin nyt taidan ehdottaa Annikalle että aletaan järjestämään vauvateatteria :)

Peppi