Lapsettomuusajatuksia

Olin suunnitellut, että minusta tulee ihan varmasti äiti. Mutta ei se ollutkaan ihan niin helppoa.

Miksi jollekin lapsen saaminen on niin helppoa ja toinen yrittää vuosikausia ilman takuuta onnistumisesta?

Jos jokainen vanhempi olisi käynyt läpi lapsettomuushoitoja tai edes osan niistä kuulusteluista ja tutkimuksista, lasten huostaanotto olisi varmasti paljon vähäisempää.

Kun hoidot olivat päällä väitin, ettei tuntunut missään. Pyrin elämään mahdollisimman normaalisti ja jättämään tunteet sivuun. Näin myöhemmin voin myöntää, että parisuhde oli tosi kovilla, eroon ei ollut pitkästi ja kaikki oli oikeastaan aivan päälaellaan. Eikä ihme. Lapseton ei voi tehdä lapsettomuudelleen mitään, vaikka kaikki ympärillä kovasti ymmärtävät ja neuvovat. On mahdotonta sulkea pois stressiä, ainakaan täysin. Lapsettomuus kulkee aina mukana ja mielessä, vaikka kuinka kääntäisi

Meillä hoidot kestivät neljä vuotta, nopeamminkin olisi voitu edetä, mutta sinnittelin viimeiseen asti pistoshoitoja vastaan. Piikkikammoisena itsensä pistäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä. Lukemattomien lääkärikäyntien, laskujen, lääkkeiden syömisen, neljän epäonnistuneen keinohedelmöityshoidon (iui eli inseminaatio) jälkeen tajusin ettei jäljellä ole enää muuta mahdollisuutta.

Ensimmäisen piikin pistin kotona sohvalla ja itkin. Pelotti ja jännitti, ei vain se piikki vaan myös se, jos ei tälläkään kertaa onnistu. Jos jälleen käy niin, että kaikki menee pieleen. Ja silti ylitin itseni ja pistin eikä kipu ollut ollenkaan sellaista kuin olin kuvitellut - pistäminen ei sattunut lainkaan!

Ensimmäinen pistoshoito meni pieleen. Lääkäri oli laskenut kiertopäiväni väärin ja munasoluja ei saatu kasvamaan eikä kerättyä, paras keräyspäivä olisi osunut sunnuntaille. Tarvittiin toinen pistoskierros. Joku kysyi minulta paljonko meni rahaa. Varmasti tuhansia euroja, mutta ei yksikään lasku tullut kerralla. Kalleita olivat pistoslääkkeet, noin 800 euroa, joista tosin Kela sitten korvasi kaiken, kun 670 euron omavastuu ylittyi. Lisäksi jokainen turhakin lääkärikäynti maksoi aina poliklinikkamaksun. Eikä henkilökunta keskussairaalan poliklinikalla ollut aina niin ystävällistä, olihan siellä asiakkaita, joilla oli todellisiakin sairauksia. Monesti lähdin sieltä itkien.

Töissä olen saanut kuulla usein kysymyksen "eikö sinulla ole omia lapsia" tai "sitten ymmärrät kun olet äiti". Nämä satuttivat paljon tietämättään. Lisäksi hoitoja varten tarvitsin sairaslomaa, joten pomolle oli kerrottava ja omalle tiimille. Pienellä työpaikalla käytännössä kaikki tiesivät. Kuinka monen ei-lapsettoman lapsenteko on kaikkien julkinen kyselynaihe?

Voin sanoa, että ennen oman lapsen syntymää tunsin vihaa kaikkia raskaana olevia naisia kohtaan. Teki todella kipeää kuulla jonkun hyvän ystävän raskaudesta tai vauvan syntymästä. Varsinkin Teemun veljien perheeseen syntyneet lapset ottivat koville. Eikä se muiden ihmisten todistelu, että kyllä sinäkin, auttanut yhtään. Olin todella katkera, eikä sellaiselle katkeruudelle ole oikein paikkaa. Jos annatin äidilleni omasta pahasta olostani, hän tunsi olonsa huonoksi koska oli äiti.

Toukokuun lopussa 2009 saatiin kerättyä munasoluja, alkiot lähtivät jakaantumaan ja koeputkihedelmöitys onnistui. Kesäkuun alussa tein raskaustestin. Ensimmäisessä ultrassa jännitti, olin varma että raskaus menee kesken. Parin vuoden takainen keskenmeno kummitteli päässä. Vauvan sydän kuitenkin sykki, koko vastasi viikkoja ja kaikki oli hyvin. Siinä lähdettiin kotiin taas silmät kosteina, tällä kertaa tosin onnesta.

Annika