Karppailun ensimmäiset viikot on lähteneet ihan kivasti liikenteeseen.
Ruuat on ihan oikeasti hyviä.
Oloni on paljon paljon parempi! Ei väännä yhtään niin paljon vatsasta.
Kiloja on lähtenyt 1-2 mutta koska itselläni se heittelehtii päivittäin aika paljon, niin jään seuraamaan tilannetta ja jatkan tätä ruokavaliota vielä. Ei ole mitää haluja leipää, pastaa tai perunaa kohtaa.
Viime päivät. Keskiviikosta asti olen vähentänyt hiilihydraatit alle 20 gramman. Myönnän etten ole punninnut ruokia tms. mutta uskon että en ole syönyt tuota enempää, lihan, kalan, munan lisäksi vain hiukka vihreslaattia ja juustoa. Tarkoituksena on päästä ketoosiin. Eli tilaan, jossa elimistö lähtee tehokkaasti hiilareiden asemasta käyttämään vararavintoja. Eli siis viikon päästä keskiviikkona alan syömään taas rennommin karppiruokaa. Siihen mennessä toivon jonkun selvän painon pudotuksen tulleen.
Tämän tiukemman ruokavalion aikana minulle on tullut himo salaattiin ja hedelmiin viinirypäleisiin ja mm. päärynään. Näinkin voi käydä :)
Hieman on suunnitelmissa että juhannukseen saakka olisin tällä ruokavaliolla kokonaan. Eli jos herkuttelen katson karppaus.info sivustolta jonkun ohjeen tai syön jonkun hedelmän.
Itsellänihän on sellaiset 10 kg vielä raskauskiloja jäljellä ja toiveissa pudottaa senkin jälkeen vielä pikkaisen joten tavoitetta on :)
Peppi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti