Pepin ajatuksia odotuksesta

Monella on sellainen kuva että raskaana on ihanaa. Kaunis pyöreä vatsa pystyssä kuljetaan ja shoppaillaan vauvanvaatteita, mietitään nimiä ja mies hemmottelee. No varmasti monella se onkin ihanaa. Varmaan suurimmalla osalla.

 kuva täältä

On myös niitä joista se ei ole mukavaa. Saattaa olla myös häpeällistä tunnustaa, että joo musta tämä on kamalaa. Närästää, pissattaa, vatsa repeilee, kiloja kertyy, oksettaa, väsyttää ja ennen kaikkea pää on ihan sekaisin. Minulla oli näitä kaikkea. Välillä koin että oma persoonallisuuteni muuttui täysin negatiiviseksi naishirviöksi.

Itkin kun kiloja tuli, jokaisen neuvolan jälkeen olo oli kauhea. Vihasin mennä sinne. Olin kuolla kun näin valokuvia itsestäni ja tsemppasin tosissaan että pystyin ottamaan valokuvia itsestäni lapselle muistoksi. Ehkä jonkun mielestä itsekästä ja pinnallista, mutta niin se vain oli. Tosin minulla kiloja tuli yli 30. Kerroin ajatuksistani aika avoimesti ja mielessä pyöri, että ymmärtääkö kaikki ihan varmasti? Tottakai minusta oli ihanaa saada lapsi mutta en minä sitä odottaa halua.Odotin suurella riemulla, mutta se vaihe kun piti odottaa ei ollut kiva.

kuva täältä

Tuskasta ja ahdistuksesta syytän kyllä aika pitkälle myös hormooneja. Sain itkunpuuskia aika tyhmistäkin asioista. Vielä painoakin tyhmimmistä. Ihan laittaa hymyilyttämään :) Toisaalta minulla oli myös mahdollisuus heittäytyä surkeaksi kun oli mies joka jaksoi kuunnella ja raahta suklaata kotiin.

Useimmillahan tunteet menee vuoristorataa välillä on ihanaa ja välillä kauheaa. Alkuun on ihanaa ja loppuakohden alkaa savu nousta korvista kun raahautuu paikasta toiseen ja tekisi mieli jäädä vain sohvalle. Luonto on myös järjestänyt monet asiat hienolla tavalla. Loppuakohden synnyttäminen ei jännitä ollekaan niin paljon kun alussa. Sitä alkaa viimeisen kuukauden edetessä olla jo tosi kypsä ja valmis. Näin minulle ainakin kävi. Taisi käydä jo aiemmin luettelemien syiden takia jo aikaisemminkin :) Minulle tehtiin sektio ja vasta monta kuukautta sen jälkeen tajusin miten se olikin hurja juttu!

Onnekas olin ja olen edelleen siinä mielessä että kaikki ikävä mitä oli oli kuitenkin pientä murhetta vaikka se kurjaa olikin. Kaikeasta huolimatta olin terve ja lapsi oli terve ja mitään suuria konflikteja ei tullut.Tästä olen todella kiitollinen!

Ja lopputulos oli niin niin paljon kauniimpi ja rakkaampi kun osasin kuvitella.

 

Kuva täältä

Lohtua tuo että jokainen raskaus on erilainen ja se että sen jälkeen vauvaelämä on mennyt ihan tosi tosi hyvin!
Eli ajatus uudesta raskaudesta ei pelota sitten kuitenkaan :)

Olen iloinen kun kirjoitin tästä. Muistan miten aina koin lohtua, kun näin jonkun mainitsevan lehdessä ettei tykännyt olla raskaana. Tunsin välillä itseni todella huonoksi ihmiseksi. Nyt hymyilyttää :)

Peppi