Joulupuu

Ompas meidän päivittelystä kulunut taas aikaa.. Kiirettä pukkaa näin joulun alla.

Osallistuin tänä vuonna niinkuin muutamana edellisen vuonnakin Joulupuu-keräykseen.
Paketteja lähti 3 kpl niin pienille tytöille kuin pojille, yksi teinille.

Mukavaa joulunaikaa kaikille jos ei päivitellä :)! Luulen kyllä että ainakin meillä hieman rauhoittuu, koska ei olla todennäköisesti joulua kotona ja kortteja en laita ja lahjat hankittu. Eli keskityn kynttilöihin ja suklaaseen ;)

 

Peppi

Nukuttaa.. ei nukuta

Äitiä ja isiä ainakin nukuttaa... ja usein.

kuva lainattu täältä

Paitsi tänä aamuna. Oiva heräsi klo 7.00 ja silmät puoliummessa vaihdoin vaipat ja aloin syöttää. Oiva nukahtikin saman tien mutta äitipä ei nukahtanutkaan vaan keitteli kahvit ja istahti koneelle... AH!

Asiaan...Välillä meinaa palaa proppu...

Haluan painottaa että Oiva on kiltti ja helppo lapsi, mutta sitten on ne hetket ja illat kun toinen on rättiväsynyt mutta nukkua ei voi. Kauheaa huutoa ja taistelua. Lapsen itku varmaan aina tuntuu jotenkin rassaavalta, vaikka se tapahtuisi joka päivä niin jollain lailla (itse ainakin) analysoi että onko  normaalia, eihän se nyt ole kipeä yms.?

Välillä iltaisin on havaittavissa myös aikamoista riehumista. Odottelen innolla niitä aikoja kun juostaan. Nyt Oiva paukuttaa leluja ja kiljuu ja pyörii lattialla kun pieni hyrrä. Hyväntuulisena mutta kuitenkin jotenkin super aktiivisena. Mutta itku pitkästä ilosta.

On myös niitä päiviä jolloin kannan Oivaa jatkuvasti päiväunille kun käninä on niin mahdotonta ja silmiä hierotaan. Vaipat on vaihdettu ja ruokaa on ahdettu, mutta kun saan lapsen säkyyn niin se loppuu ja leikki alkaa. Nyt on tullut uusi juttu jossa seisotaan kädet kaltereilla ja huudetaan. Äiti käy kampeamassa vaakatasoon, uudelleen ja uudelleen.... Kunnes tulee itku ja sitten tulee uni. Ja välillä toinen piristyy niin kovasti että uni ei tule ollenkaan vaan tullaan takaisin olkkariin ja päiväunet nukuttaan vasta joskus parinkin tunnin päästä.

Sitten pitkän taistelun jälkeen Oiva nukkuu puoli tuntia. Eli jos itse menet unille saatat saada juuri unen päästä kiinni ;)

Kuva lainattu täältä

Oiva ei muutenkaan nuku ihan kauheasti päivisin 1,5-2 tuntia keskimäärin ja yöunet  9-12 tuntia. Kuten tästä huomaa, rytmi ei ole ihan selkeä. No mutta ei ole vanhemmillakaan.. joten itseä saa syyttää. Ja myös väsymys on hyvin pitkälle omaa syytä. Sitä arvostaa omaa aikaa vähän liian paljon. Eli tulee valvottua kun toinen nukahtaa. Millään ei malttaisi mennä nukkumaan kun toinen nukkuu levollisesti omassa sängyssään ja voi tehdä mitä vain! :) No pikkuhiljaa sitä alkaa nöyrtymään ja koko ajan aikaisemmin mekin sinne makuuhuoneeseen valutaan silmät ristissä...

Peppi

Soseita suuhun

Meillä alettiin antamaan soseita Oivalle hieman ennen 4 kk ikää. Neuvolasta kehoittivat, kun painoa oli tullut niin niukalti. Ensimmäisenä annoimme perunaa, porkkanaa, kukkakaalia.
Sitten tulikin perushedelmät omena, päärynä ja mustikka-aika alkoi silloin, joten sitäkin tuli annettua aikaisessa vaiheessa. Alkuun tein kaikki itse. Sitten aloin antamaan "eksoottisempia" hedelmiä kuten aprikoosia, mangoa valmiina.

Kuva täältä

Alkuinnostuksen vallassa väänsin kauheat määrät soseita pakkaseen. Sitten meillä kävi hauska juttu ja pakkanen hajosi :) Sain marjat pelastettua jääkaapin pystypakkaseen, mutta kaikki muu meni.. Olin aika riemuissani. Noh, ei Oiva varmaan oltaisiin ehtinyt niitä edes syödä. 

Soseita kannattaa tehdä isot määrät kerralla jos siis tekee ise. Mutta kaikkea ei mielestäni edes kannata.
Ostin alkuun banaaneja ja ajattelin pääseväni havemmalla kun että ostaisin jonkun hedelmäsoseen. Eilen ostin 2 banaania maksoi 60 senttiä ja valmiit soseethan (pelkkä hedelmä) maksaa kahta puolen 30 senttiä. Banaanit on kuitenkin aika näppäriä ja sitä on ihan näppärä myös kauhoa pikkupaloja suoraan lusikkaan.

Kun tass toissapäivänä tein Oivalle suuren kattilallisen (5litraa) lihasosetta. Siihen tuli siis lihasuikaleita, porkkanaa, perunaa, sipulia ja makaronia. Näissä sen säästön kyllä huomaa. Laskin että hintaa per pilttipurkki tuli 0,17 € ja kaupassahan ne maksaa 0,80-1.00 €.

Olen myös tehnyt niin että jos laitan meille vaikka kalaa ja kasviksia. Jätän toisen päädyn suolaamatta. Pikkuhiljaa olen yrittänyt antaa jo ei niin sileää sosetta ja pienen pieniä palasia. Kuitenkin olen aika arka antamaan paloja ja purtavaa ruokaa. Pikkuhiljaa kai äitikin tottuu :) Maissinaksuja olemme syöneet pitkään ja porkkanaa ja rinkeleitä pureskeltu ruokailun yhteydessä.

Soseet olen pakastanut ihan pilttipurkeissa. Sanotaan että ne voi poksahtaa, mutta olen jättänyt ne hieman vajaiksi niin nesteellä on tilaa laajeta. Olen kuullut myös että lämpö olisi se joka haurastuttaisi lasia. Eli jos samaa purkkia lämmittää mikrossa ja sitten pakastaa niin se voi hajota herkemmin. Mutta vielä ei oo poksunut, joskaan mikrossa en käytä.


Käytämme siis sekä että kaupan soseita ja omia. Omia omien voimavarojen mukaan. Valmiit vauvanruuat tuntuu aika terveellisiltäkin joten en siitä asiasta kauheasti stressaa. Ainakaan etiketeissä ei mitenkään kauheasti e-koodeja näy.

Oiva syö kun syö. Eli ei mikään super syöjä ole, mutta sitten kun syö niin syö ihan reippasti ja kaikkea. Luulen että se on vain sitä että Oiva syö kun on nälkä, mikä lienee ihan hyvä asia. Paino kasvaa tasaisesti, joten kaikki menee mielestäni ihan hyvin, vaikka välillä olen sortunut hieman stressaamaan.  En ole ainakaan vielä tunnistanut mitään inhokki/suosikkiruokia. Joidenkin marja ja hedelmäsoseiden kohdalla kuuluu tyytyväinen huokailu ja äninä.. luulen tämän tarkoittavan makunautintoa :D

Peppi

Kuva täältä

Eemi oli viisikuukautta, kun aloitimme soseiden syönnin. Alusta alkaen kaikki maistui eikä allergisiareaktioita tullut mistään. Alkuun tein soseita itse, siis niin kauan kuin Eemi tutustui maku kerrallaan. Monipuolisempi ruokailu tuntui helpommalta valmissoseilla. Lisäksi ruuanlaitto ei ole suosikkipuuhaani, varsinkaan jos kaikille pitää valmistaa eri ruokaa. Tällä hetkellä Eemi syö valmisruokaa silloin kun sitä on, ja omatekemää silloin kun valmisruokaa ei ole. Eikä sen ruuan tekeminen vaativaa ole, se on vaan sellainen asia, josta minä olen päättänyt tinkiä ja keskittyä sitten tarkemmin jossain muussa kohdassa. 

Sileitä soseita meillä ei syöty kauaa. Eemi syö kiisselin marjoineen, perunat paloina ja leivän leipänä. Helpottaa elämää kummasti, kun opettaa lapsen syömään hieman karkeampaa ruokaa. Tällä hetkellä opettelemme lusikalla syömistä ja suuhun asti menee!

Valmissoseista syötän mieluiten luomu HIP-soseita. Niitä ei vaan tahdo lähikaupasta löytyä kovin monipuolisesti. Kesällä pakkasin pakasteen täyteen marjoja ja nyt niitä sitten syödään pitkin talvea. Mahtavaa, että mummolassa on marjapuskaa ja -pensasta. Pakasteesta napataan vitamiinit talvellakin!

Odotan kovasti sitä aikaa, kun Eemi syö kanssamme samaa ruokaa. Nytkin jo osittain syö, mutta ensi kuussa aloitellaan maitotuotteiden maistelut ja siitä se normaaliruokaan siirtyminen sitten alkaa. Jouluna taidetaan pistellä jälkiruuaksi luumurahkaa.

Annika

 Banskut napattu täältä

Milloin lapsi hoitoon?

Opiskelut ovat vieneet minut mukanaan. Miten ihanaa käyttää aikaa vain itseensä! Toisaalta Eemi on kokoajan mielessä. Eemi on nyt kaksi kertaa ollut hoidossa Teemun sukulaisten luona. Kaikki on mennyt hyvin ja Eemi on reipas poika, mutta äiti ei. Taidan lopettaa opinnot. Ja taidan kuitenkin haluta vain olla kotona. Eemi on kuitenkin vielä niin pieni, alle vuoden. Ja ensi vuonna en voi viedä Eemiä jatkuvasti Teemun sukulaisten hoiviin. Olen laskenut, että läsnäoloa vaativia päiviä ensi keväänä olisi yhteensä kuusi. Tosin niitä voi tulla vielä toiset kuusi lisää.

Pulma on siis se, että haluan opiskella ja olla kotona. Ja opiskelemaan ehtii vielä sittenkin kun Eemi kirjoittaa ylioppilaaksi - äidin kovat odotukset... Olen ollut sitä mieltä, että alle kaksivuotiaat eivät kuulu päiväkotiin, perhepäivähoitajalle mieluummin ja parasta yleensä olisi olla kotona vanhemman kanssa. Tosin nyt tiedän, että kotona oleminen on aika rankkaa. Tai ehkä sitä jaksaisi jos olisi paljon rahaa, että voisi tehdä kaikkea. Ja sitten pitäisi kuitenkin keskittyä siihen oleelliseen - lapsen kanssa olemiseen.

Tällä lapsen kanssa olemisella, olen muuten perustellut Teemulle kotimme sekaisuutta viimeaikoina, ja tänään sitten sorruin siivoamaan... ;)

Eemi on rohkea lapsi, joka pärjää ihmisten kanssa. En ole valmis viemään häntä kokopäivähoitoon, mutta tänään itsessäni heräsi ajatus, tai pohdinta: millaiseen hoitopaikkaan olisin halukas viemään lapseni, millaista päivähoitopalvelua haluaisin. Haluaisin pienen ryhmän, kodinomaisen hoitopaikan, mahdollisuuden siihen, että hoitaja voisi keskittyä minun lapseeni ja nähdä hänet kokonaisuutena. Aika kovia vaatimuksia, ajatellen, että itse teen tuota työkseni... Keksin kuitenkin ratkaisun, johon äitini ei innostunut. Mummi voisi jäädä vuorotteluvapaalle ja hoitaa Eemiä aina niinä päivinä kun minulla on opintoja. Mummi ei ehkä ota tätä kovin tosissaan, sillä nämä opinnot eivät tähtää ensisijaisesti ammattiin vaan pätevöittävät minua lisää.

Entä, minkä ikäisenä Eemi sitten on tarpeeksi vanha, että voin hänet viedä hoitoon? Vai pitäisikö koko kysymys asetella uudelleen: Milloin Eemillä on minusta oikeus osallistua varhaiskasvatukseen? Nykyäänhän Suomessa kaikilla lapsilla on subjektiivinen oikeus päivähoitoon, eli jokaiselle hoitopaikkaa tarvitsevalle pitää sellainen järjestää, paikka voi olla myös kerhopaikka, jos lapsella on vanhempi kotona.

Pitäisikö päivähoitoa ajatellakin enemmän lapsen oikeutena kuin hoitopalveluna? Varhaiskasvatuksen toimintaympäristöt tarjoavat lapsille tavoitteellista toimintaa, arviointia, osallistumista ja osallisuutta. Varhaiskasvatus antaa eväät koulumaailmaan ja pyrkii ennalta ehkäisemään mahdollisia karrikoita lapsen kehityksessä, kasvussa ja oppimisessa. Aika hieno kokonaisuus. Ja on hyvä muistaa, että varhaiskasvatus ei tarkoita vain päivähoitoa vaan myös kerhotoimintaa - niin lasten kerhotoimintana kuin perhekahviloiden muodossa.

Taidamme siis lisätä harrastuksiimme perhekahvilatoiminnan ja myöhemmin jonkun muun kerhotoiminnan ja jättää sen opiskelun vähän vähemmälle, tai ainakin myöhemmälle.

Ensimmäiset askeleet ovat aina merkittävimpiä, sillä ne määräävät suunnan!

Annika

Imetys

Välillä tuntuu että äitiyteen kuuluu paljon asioita mistä on vaikeaa puhua ja on niitäkin mitä ei vain voi sanoa. On aika ihanaa kun on ystäviä, jolle ne asiat voi kakistaa ja paikka minne kirjoittaa ;)

Yksi vaikeimmista on varmasti eniten pohdintaa aiheuttavista asioista tuoreilla äideillä on imetys.
Todellakin tunteita nostattava aihe. Kokemuksia tästä on varmaan niin paljon kun on äitejäkin.
Osa ei imetä, osa imettää pitkään ja hartaasti.

Kuva otettu täältä

Minä imetin Oivaa lähes 4kk. Se riitti meille. Onneksi minua ei painostettu imettämään pidempään. Neuvolassakin olivat ihan myöntyväisiä lopettamiseen. Tätönen jopa sanoi että johan sinä olet monta kuukautta imettänyt. Osa ei imetä niinkään pitkään. Valtaosa ihmisistä suhtautui asiaan neutraalisti, monet jopa kannustaen mutta oli muutama jotka saivat kyllä itkun kurkkuun sanoillaan.

Oiva oli hoikka ja syöminen kesti meillä pitkiä aikoja. Johtuen varmasti osittain rintakumista. Yritin imettää myös ilman sitä, mutta rintani on niin sisäänpäin kääntyneet että siitä ei tullut mitään. Enkä jaksanut huudattaa lasta sen enempää, kun se huusi muutenkin tissillä. Välillä söimme parin tunnin välein tunnin sessioita. Usein lapsi nukahti kun sai isomman nälän tyydytetyksi. Rintakumi myös aiheutti aika märkiä ruokailuhetkiä kun se täyttyi maidolla lapsen kiljuessa. Minulla oli (ja olisi varmaan edelleen) sellaiset rinnat josta maito valu. Heräsin (toisin kun Annika) usein märästä lammikosta :) Liivinsuojuksia kului...

Paino lähti hyvin pian nousemaan kun lopetin imetyksen ja samoihin aikoihin aloimme maistella soseita. 

Kuva lainattu Vauvakuume sivustolta

Imetyksellähän on, niinkun varmasti kaikki asiaan vähänkin perehtyneet tietävät, paljon terveyttä edistäviä vaikutuksia. Se myös luo läheisyyttä lapsen ja äidin välille. Itsekkin tiedostin ne. Kuitenkin asiasta saattaa mielestäni paisua helposti liian suuri asia. Asioilla jotka on "ajankohtaisia" helposti käy niin. Kuten opinnäytetyö koulussa, ylioppilaskirjoitukset. Niihin keskittyy ja koko elämä pyörii sen asian ympärillä silloin kun ne on juuri siinä. Kuitenkin myöhemmin ajateltuna monet asiat ei olekkaan niiin kauhean suuria. Ja jos joku asia on mennyt pieleen se ei maailmaa kaada vaikka silloin se välillä tuntuukin siltä.

Minusta se ei missään vaiheessa tuntunut mitenkään kivalta. Välillä, kun oli hyvä hetki, asia oli ok. Ehkä olisin oppinut nauttimaan siitä jos olisin imettänyt pidempään? Mutta valuva maito, huutava lapsi sai minut tuntemaan vastenmielisyyttä koko touhua kohtaan. Aion kyllä siitä huolimatta sitkeästi yrittää uudelleen jos saan vielä toisen lapsen. Mutta jos imetys ei onnistu niin en aio siitäkään stressiä repiä.

Minusta on hienoa jos imettäminen onnistuu ja kaikki osapuolet nauttivat siitä. Siinä on hyvä vaikutukset. Kuitenkin jos se ei tunnu mukavalta tai se ei onnistu niin ei tarvitse yrittää itkun kanssa niin pitkään että on ihan rikki. Stressi ei ole hyvä äidille eikä vauvalle. Myös toisten ihmisten kommentit ja arvostelut voi jättää omaan arvoonsa ja tehdä rohkeasti sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Peppi

Kyllä, imetän - edelleen

Minua ei huolestuttanut maidon tuleminen tai imettäminen. Tai huolestutti kerran, kun juttelin äidin kanssa, mutta äiti sanoi että kyllä sitä maitoa tulee ja sitten en enää asiaa ajatellut. Eemi söi heti synnyttyään rintaa, eikä hänen painonsa laskenut juuri ollenkaan syntymän jälkeen. Maitoa tuli, ei koskaan lätäköiksi asti vuoteelle, mutta riittävästi - ja tulee edelleen.

Puolen vuoden imettämisen jälkeen olen törmännyt kerta toisensa jälkeen siihen kysymykseen - kauanko aiot vielä imettää. Olen ajatellut että vuoden, mutta ei ole mahdotonta, että imettäisin kauemmin. Tosin nyt Eemin hammaskokeilut alkavat hieman horruttaa uskoani taaperoimetykseen. Unicef suosittelee imetystä kahden vuoden ikään. Minusta on hämmästyttävää, että tästä ei puhuta mitään. Suomessa hoetaan vaan, että puolivuotiaaksi olisi hyvä imettää, ja sitten neuvolassakin aletaan jo puhua vierrotuksesta. MIKSI?

Tiedän, että imetys ei ole kaikkien juttu, ja tämä onkin minun henkilökohtainen ratkaisuni. Mielestäni lapselle, ainakin minun lapselleni, on parasta saada vain ja ainoastaan äidinmaitoa. Näin lapsi saa läheisyyttä ja kaiken sen ravinnon, mitä hän tarvitsee. Myös pulloruokinnalla voidaan antaa läheisyyttä ja rakkautta, eikä lapsi kärsi, mutta tässä aion käsitellä vain imetyksen kannalta tätä ruokinta ja läheisyys asiaa.

Imettäminen on minulle helppoa, eväät on aina mukana, sitä on tarpeeksi ja se on siisti tapa syödä. Tosin Eemi alkaa olla todella valikoiva missä syö. Kotisängyllä on paras, edes sohva ei enää kelpaa, tosin olen tainnut hänet itse siihen opettaa.

Lisäksi koen olevani erityisasemassa kaikkiin muihin nähden, kun imetän. On ihan älyttömän ihanaa kuulla Eemin huhuilevan ämmämmää - eli minua, ja täyttää tuo pienen toive. Tiedän, ettei tätä kestä ikuisesti, ja että Eemi saattaa jäädä ainoaksi lapsekseni, joten aion ottaa kaiken ilon irti.

Luin jostain Eemin ensi kuukausina, että runsas imetys estää koliikkia, siis kun lapsen nälkä aina tyydytetään, hän oppii luottamaan vanhempiinsa ja ei näin saa paniikkisia itkukohtauksia. En tiedä oikeasti koliikista mitään, vain tämän olen lukenut. Eemi ei koskaan itkenyt mahanpuruja, hänelle tarjottiin aina rintaa, kun hän itki. Ellei rinta kelvannut vaihdettiin vaippa, vähennettiin tai lisättiin vaatetusta tai kannettiin sylissä. Väitän, että tällä on yhteys siihen, että Eemi on hyvä syömään, syö siis kaikke ja aika isoja annoksia.

No tähän on pakko vielä kertoa, että viikonloppuna olin ystäväni luona, joka on kahden lapsen äiti. Hänen lapsensa ovat hänen mukaansa pieni ruokaisia. Syykin selvisi minulle. Lapset syövät kokoajan jotain, ja kun on oikean ruuan aika, heillä ei ole nälkä. Ruokarytmillä ja päivärutiineilla on merkitystä. Jos haluaa antaa välipaloja tai herkkuja, niille voi päivästään etsiä paikan, josta ne eivät häiritse ruokailua. Eemi syö 14-16 välillä marjasoseen, jogurtin tai kiisselin ja ruoka maistuu taas 17-18 ruualla.

Olisi ihanaa saada toinen lapsi ihan vain siksikin, että voisin kokeilla omia teorioitani käytännössä myös toiseen lapseen. Minusta sillä on suuri merkitys, että aikuinen päättää olla pomo ja näyttää sen lapselle. Lapsi tarvitsee rajoja, sääntöjä ja rakkautta - aikuinen ottaa vastuun ja tekee päätökset.

Tulipas paasattua taas. Kommentoikaa reippaasti - saa olla myös erimieltä ja esittää mielipiteitä ja kysymyksiä!!

Annika

Eemi harrastaa

Ennen Eemin syntymää jouduin pohtimaan lasten harrastamista työni ja opiskelujeni tähden. Olen sitä mieltä, että lapsella ei saa olla liikaa ohjelmoitua toimintaa, vapaa-aika perheen kanssa on pienen lapsen pääasiallinen kasvuympäristö. Vanhemman ja lapsen yhteiset harrastukset ovat mahtava tilaisuus tutustua omaan lapseen ja kehittää vuorovaikutusta ja oppia tuntemaan muita vanhempia ja lapsia.

Teemu arvostaa liikunnallisia taitoja ja minulle ovat merkittäviä olleet aina kädentaidot ja musiikki. Eemi harrastaakin muskaria ja vauvauintia. Lisäksi käymme Pepin ja Oivan kanssa paikkakunnallamme järjestettävissä lastentapahtumissa mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan.

Muskari oli aluksi pettymys. Odotin ehkä enemmän lapsilähtöistä näkökulmaa: miten pienille vauvoille tarjotaan musiikin erilaisia kokemuksia. Toiminta oli kuitenkin jokseenkin aikuislähtöistä: lapset liikkuivat aikuisen sylissä, toiminta eteni aikuisen ohjaajan suunnitelman mukaan. Lapset osallistuivat vain yhteiseen soittoon. Sitten aloin pohtia, että musiikkileikkikoulun tavoitteena lasten musiikkikokemusten tarjoamisen lisäksi on mahdollistaa aikuiskontaktit vanhempien välillä, pitää yllä kansanlauluperinnettä, monipuolistaa lasten musiikillista maailmaa jne. Ehkä muskari ei olekaan niin huonosti järjestetty.

Peppi mainitsikin liikkuvat poikamme. Tätäkin pohdin. Onko muskari suunniteltu kilteille vanhemmille ja heidän kiltisti sylissä istuville lapsilleen? Alusta alkaen annoin omani liikkua tilassa, koska Eemi oli enemmän kiinnostunut tutustumaan tilaan kuin tilassa tarjottavaan toimintaan pari ensimmäistä kertaa. En antanut hänen häiritä ohjaajan toimintaa tai muita muskarilaisia, mutta annoin hänen liikkua ja osallistua tavallaan toimintaan.

En muista monennellako muskarikerralla oltiin, kun vetäjä totesi, että musiikin tahtiin voidaan liikkua vanhemman sylissä tai omaan tyyliin. Joko toimintani oli muuttanut hänen toimintatapaansa, tai hän oli tutustunut lapsiimme sen verran, että tiesi heidän osaavan ja haluavan liikkua myös itse. Toiminta ja ohjeet ovatkin monipuolistuneet syyskauden aikana huimasti.

Muskari kiinnosti minua niin paljon, että perehdyin aiheeseen hieman syvemmin. Tutkin millainen koulutus muskariopella pitää olla, missä voi kouluttautua, millainen on noiden koulutusohjelmien opetussuunnitelma ja tavoitteet, mitä tavoitteita muskarille asetetaan ja millainen opetussuunnitelma ohjaa meidän muskarimme toimintaa. Tämä aiheen tutkimus meni niin pitkälle, että lasten osallisuudesta ja toimijuudesta muskarissa muodostui tulevan graduni aihe. Gradussa on tarkoituksena tutkia, mitä alle 2-vuotiaat tekevät muskarissa, siis osallisuutta ja toimijuutta.

Harrastuksena muskari oli siis alkuun pettymys, mutta sittemmin vienyt minut mennessään. Tuokiot ovat pedagogisesti ja musiikillisesti hyvin suunniteltuja ja tavoitteellisia. Ja tuosta lasten liikkumisesta olen sitä mieltä, että lapsen pitää saada tutustua tilaan, mutta sen jälkeen aletaan opettelemaan pikkuhiljaa toimintaympäristön ja yhteisön sääntöjä: miten minä tässä tilassa ja toiminnassa olen ja mitä minulta odotetaan. Pienten lasten kanssa ei ole kiire, ei tarvitse olla hiljaa tai istua paikallaan, mutta tässä aloitetaan yhteisten sääntöjen oppimista, ohjeiden kuuntelun oppimista, toisen kunnioittamista, oman vuoron odottamista jne. MAHTAVAA! Kyseessä on siis aikamoinen oppimisympäristö, joka ei keskity vain musiikkiin!

No sitten vielä siihen toiseen harrastukseen, josta en alkuun ollut yhtään innostunut. Vauvauintiin siis. Se on meillä vahvasti Teemun ja Eemin välinen juttu. Eemi riisuu ja peseytyy miesten puolella ja vauvauinnin jälkeen miehet käyvät saunomassa. Ja siis äiti saa lillua porealtaassa ja saunoa yksin!! Tämä on kyllä vahvistanut Eemin ja Teemun suhdetta huomattavasti, lisäksi se, että Teemu oli alkuun paljon rohkeampi ja rauhallisempi sukelluttaja on tasapainottanut meidän työn jakoa.

Ensimmäinen sukellus oli todella jännittävä. Minua pelotti! Siis minua, joka en pelkää mitään. Tuntui hassulta, kun ohjaaja näytti miten sukellus tehdään ja mitä ei pidä tehdä. Ja minä tein juuri niin kuin ei pidä tehdä. Työssäni olen oppinut, että lasten kanssa toimitaan määrätietoisesti ja rennosti ja päättäväisesti. Nyt olin kaikkea muuta. Oman kanssa se on erilaista, mutta myös vesielementtinä on niin erilainen. Luottamus omaan itseen ja lapseen on kyllä kasvanut huimasti. Nyt sukelluttaminen menee minultakin tuosta vain ja olen käynyt uimassa Eemin kanssa kahdestaankin vauvauinnin ulkopuolella. Ensi kesänä ollaan jo aika vesipetoja!

Annika