Ennen Eemin syntymää jouduin pohtimaan lasten harrastamista työni ja opiskelujeni tähden. Olen sitä mieltä, että lapsella ei saa olla liikaa ohjelmoitua toimintaa, vapaa-aika perheen kanssa on pienen lapsen pääasiallinen kasvuympäristö. Vanhemman ja lapsen yhteiset harrastukset ovat mahtava tilaisuus tutustua omaan lapseen ja kehittää vuorovaikutusta ja oppia tuntemaan muita vanhempia ja lapsia.
Teemu arvostaa liikunnallisia taitoja ja minulle ovat merkittäviä olleet aina kädentaidot ja musiikki. Eemi harrastaakin muskaria ja vauvauintia. Lisäksi käymme Pepin ja Oivan kanssa paikkakunnallamme järjestettävissä lastentapahtumissa mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan.
Muskari oli aluksi pettymys. Odotin ehkä enemmän lapsilähtöistä näkökulmaa: miten pienille vauvoille tarjotaan musiikin erilaisia kokemuksia. Toiminta oli kuitenkin jokseenkin aikuislähtöistä: lapset liikkuivat aikuisen sylissä, toiminta eteni aikuisen ohjaajan suunnitelman mukaan. Lapset osallistuivat vain yhteiseen soittoon. Sitten aloin pohtia, että musiikkileikkikoulun tavoitteena lasten musiikkikokemusten tarjoamisen lisäksi on mahdollistaa aikuiskontaktit vanhempien välillä, pitää yllä kansanlauluperinnettä, monipuolistaa lasten musiikillista maailmaa jne. Ehkä muskari ei olekaan niin huonosti järjestetty.
Peppi mainitsikin liikkuvat poikamme. Tätäkin pohdin. Onko muskari suunniteltu kilteille vanhemmille ja heidän kiltisti sylissä istuville lapsilleen? Alusta alkaen annoin omani liikkua tilassa, koska Eemi oli enemmän kiinnostunut tutustumaan tilaan kuin tilassa tarjottavaan toimintaan pari ensimmäistä kertaa. En antanut hänen häiritä ohjaajan toimintaa tai muita muskarilaisia, mutta annoin hänen liikkua ja osallistua tavallaan toimintaan.
En muista monennellako muskarikerralla oltiin, kun vetäjä totesi, että musiikin tahtiin voidaan liikkua vanhemman sylissä tai omaan tyyliin. Joko toimintani oli muuttanut hänen toimintatapaansa, tai hän oli tutustunut lapsiimme sen verran, että tiesi heidän osaavan ja haluavan liikkua myös itse. Toiminta ja ohjeet ovatkin monipuolistuneet syyskauden aikana huimasti.
Muskari kiinnosti minua niin paljon, että perehdyin aiheeseen hieman syvemmin. Tutkin millainen koulutus muskariopella pitää olla, missä voi kouluttautua, millainen on noiden koulutusohjelmien opetussuunnitelma ja tavoitteet, mitä tavoitteita muskarille asetetaan ja millainen opetussuunnitelma ohjaa meidän muskarimme toimintaa. Tämä aiheen tutkimus meni niin pitkälle, että lasten osallisuudesta ja toimijuudesta muskarissa muodostui tulevan graduni aihe. Gradussa on tarkoituksena tutkia, mitä alle 2-vuotiaat tekevät muskarissa, siis osallisuutta ja toimijuutta.
Harrastuksena muskari oli siis alkuun pettymys, mutta sittemmin vienyt minut mennessään. Tuokiot ovat pedagogisesti ja musiikillisesti hyvin suunniteltuja ja tavoitteellisia. Ja tuosta lasten liikkumisesta olen sitä mieltä, että lapsen pitää saada tutustua tilaan, mutta sen jälkeen aletaan opettelemaan pikkuhiljaa toimintaympäristön ja yhteisön sääntöjä: miten minä tässä tilassa ja toiminnassa olen ja mitä minulta odotetaan. Pienten lasten kanssa ei ole kiire, ei tarvitse olla hiljaa tai istua paikallaan, mutta tässä aloitetaan yhteisten sääntöjen oppimista, ohjeiden kuuntelun oppimista, toisen kunnioittamista, oman vuoron odottamista jne. MAHTAVAA! Kyseessä on siis aikamoinen oppimisympäristö, joka ei keskity vain musiikkiin!
No sitten vielä siihen toiseen harrastukseen, josta en alkuun ollut yhtään innostunut. Vauvauintiin siis. Se on meillä vahvasti Teemun ja Eemin välinen juttu. Eemi riisuu ja peseytyy miesten puolella ja vauvauinnin jälkeen miehet käyvät saunomassa. Ja siis äiti saa lillua porealtaassa ja saunoa yksin!! Tämä on kyllä vahvistanut Eemin ja Teemun suhdetta huomattavasti, lisäksi se, että Teemu oli alkuun paljon rohkeampi ja rauhallisempi sukelluttaja on tasapainottanut meidän työn jakoa.
Ensimmäinen sukellus oli todella jännittävä. Minua pelotti! Siis minua, joka en pelkää mitään. Tuntui hassulta, kun ohjaaja näytti miten sukellus tehdään ja mitä ei pidä tehdä. Ja minä tein juuri niin kuin ei pidä tehdä. Työssäni olen oppinut, että lasten kanssa toimitaan määrätietoisesti ja rennosti ja päättäväisesti. Nyt olin kaikkea muuta. Oman kanssa se on erilaista, mutta myös vesielementtinä on niin erilainen. Luottamus omaan itseen ja lapseen on kyllä kasvanut huimasti. Nyt sukelluttaminen menee minultakin tuosta vain ja olen käynyt uimassa Eemin kanssa kahdestaankin vauvauinnin ulkopuolella. Ensi kesänä ollaan jo aika vesipetoja!
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti