Mieheni on ääliö

Olen helvetin kyllästynyt Teemuun, siis mieheeni. Rakastan häntä kyllä, enkä aio erota. Tällainen elämänmalli vaan repii meitä ihan hirveästi. Teemu käy töissä kello 7-18 välillä, työaika siis vaihtelee päivittäin. Kotiin tullessa hän on tietysti väsynyt ja kaipaa omaa aikaa, mutta niin minäkin!

Olen koittanut puhua tästä Teemun kanssa, mutta hänestä kotiäitiys ei ole työtä, minulla on vapaa-aikaa joka päivä enkä voi valittaa, etten saa mitään tehtyä lapsen kanssa, sillä kaikki on kiinni minusta itsestäni. Joo-o. Ymmärrän kyllä hänen näkökulmansa, mutta...

Esimerkiksi tänään Teemu on ollut mielestään Eemin kanssa, eli istunut tietokoneella, katsonut televisiosta piirrettyjä, nukkunut Eemin kanssa päiväunet ja suunnitellut uloslähtöä Eemin kanssa koko aamun. Samaan aikaan minä olen laittanut ruokaa, siivonnut, silittänyt, siivonnut, laittanut ruokaa ja joo katsonut myös telkkaria ja istunut koneella - Eemi kiinni lahkeessa tai sylissä.

Äiti ei koskaan voi täysin olla huolehtimatta lapsestaan. Esim. Eemin lähtiessä isänsä kanssa vauvauintiin, minä pakkaan laukun, laitan puuron, puen pojan, eli aamuna jolloin saisin jäädä nukkumaan nousen kuitenkin. Ärsyttävää. Ja tiedän, että vikaa on minussakin.

Olen sanonut ääneen aika monta kertaa viimeisen kuukauden aikana, että olen kyllästynyt olemaan itsestäänselvyys. En niinkään vaimona, vaan Eemin huoltajana. Muistaakseni meitä on kuitenkin kaksi. Toivon, että Teemun työkuviot selkiintyvät ja hänelle tulee vahvempi rutiini työntekoon. Toivon myös, että uskaltaisin jo antaa Eemin mummolaan yöksi, ja että saisimme Teemun kanssa kahdestaan aikaa. Tämä on rumasti sanottu, mutta minusta meidän pitäisi riidellä, nyt ollaan vältelty toisiamme jo liian pitkään erimielisyyksien saralla.

Annika

Uutta M&I:ltä

Kevään uusi M&I mallisto tullut!
Täältä sen löytää.
http://www.meandi.se/fi/

Tällaisia haaveilen Oivalle:

Suosikkini lintu taskussa :)


Ja jos minulla olisi tällainen pieni tyttö. Kummityttökin on jo liian iso.

Peppi

Maitotuotteisiin totuttelu

Kävimme 10 kk neuvolassa ja innostuin - me voimme aloittaa maitoon totuttelun. Neuvolassa kysyin vinkkejä aloitukseen, mutta hieman epäselväksi jäi, mitä se pikku hiljaa tarkoittaa. Aloitimme viilillä ja jogurtilla, siis ihan tavallisella maustetuilla.

Eemi on aina ollut hyvä syöjä, kaikki kelpaa, mistään ei ole tullut mitään oireita ja ruokaa menee paljon. En ajatellut, että maitotuotteet olisivat sen vaikeampia kuin muutkaan. Kaikissa uusissa ruuissa olen vaan ottanut ruoka-aineen mukaan, en sen kummemmin totutellut. Maitopa ei ollutkaan ihan niin helppo.

Alku meni ihan hyvin. Eemi syö mielellään herkullisia jogurtteja ja viiliksiä, maha vähän meni löysälle, mutta ei paljon. Viikon päästä maha alkoi olla tosi sekaisin ja kipeä. En ensin ollenkaan osannut yhdistää sitä maitotuotteisiin, ajattelin, että ollaanhan me niitä jo syöty.

Luin eilen artikkelia maitotuotteisiin totuttelusta. Siinä sanottiin, että maitotuotteita aloitellaan varovasti hapanmaitotuotteilla. Jep, näin tehtiin. Sitten maitoa voidaan käyttää ruuanlaittoon ja vasta sitten juomana. No melkein tein näin, vähän jo maistatin maitoakin korvikkeen seassa tosin. Ja viimeksi, puoli purkkia viiliä on totuttelijalle liikaa. KÄÄK, minä syötin kaksi viiliä päivässä! Ei ihme, että maha on kipeä ja Eemi nukkuu huonosti.

Miksi siis neuvolassa ei puhuta tällaisia asioita. Sanoin, etten tiedä ja kysyin miten tämä pitää aloittaa - "pikkuhiljaa". Tiedot maitoon totuttelusta sain nyt sitten mainoslehdestä, jonka olis epähuomiossa kesällä tallettanut keittiön kaappiin.

Nyt meillä on vietetty maitotuotteetonta aikaa ja maha on rauhoittunut. Eilen aloitimme maltillisen tutustumisen maitotuotteisiin. Huh huh. Jospa kahdessa viikossa saadaan sellainen tottumus vatsaa, että Eemi pääsee maistamaan syntymäpäivänään kermakakkua!

Annika

Päivä, jolloin mikään ei onnistu

Se oli viime perjantai. Olimme valvoneet Eemin kanssa kello 2.30 lähtien. Eemi tosin nukkui välillä, ja heräsi sitten aina hetkittäin huutamaan. Kello 5.18 annoin periksi ja syötin. Samalla päätin, että jos syödään, alkaa aamu, ja nousimme ylös. Meillä siis unikouluillaan, taas.

Pidimme pienimuotoisen unikoulun syksyllä, kun halusin, että yömme olisivat ehjempiä. Tuloksiakin tuli, söimme noin 2-3 kertaa yössä. Mutta neuvolassa sanottiin, ja netissä ja kaikki tutut ja tutuntutuntutut sanoivat, että noin iso lapsi ei tarvitse enää yöllä ruokaa, kun hän päivällä syö niin hyvin. Kaikki, siis korostan IHAN KAIKKI ihmiset sanoivat myös, että jos lopetan yösyötön, lapsi itkee parina iltana. Mutta ei se itke kuin korkeintaan tunnin. Koita kestää.

Eemi itki kolme tuntia. Eikä kukaan nukkunut.

Rakas mieheni, ei ole unikouluilija. Hän ei halua, tai no ei vaan allekirjoita unikoulun juttuja, hänestä Eemillä on nälkä. Joten minä, maidonhajuisena sitten yöllä rauhoittelen lastani, eli lällättelen siinä vieressä maidolle tuoksuen, että nukupa nyt, syödään aamulla. Yhtä kidutusta.

Perjantaina tapahtui myös paljon muuta ärsyttävää pientä. Lattiakaivo meni tukkoon ja pyykkivuori kasvoi.

Valmistauduin seuraavaan yöhön pelonsekaisin tuntein. Eemi heräsi jälleen kello 3.00 huutaen. Mutta nukahti tällä kertaa ja nukkui aamu kuuteen. Ja silloin meillä syötiin.

Nyt edessä on kolmas yö. Päiväunet on nukuttu hyvin, ruoka on maistunut, on leikitty ja päivä on kuitenkin ollut ihan normaali. Minua jännittää!! Toivon, niin paljon että saisin nukkua aamuun asti. Kaiken tämän ihmeellisen pyörityksen lisäksi, olen pyytänyt apua unikouluiluun äidiltäni, anopilta ja no Teemulta. Kaikki kieltäytyivät! Eivät kuulema voi sanoa lapselle, että rakas nyt on yö, nyt nukutaan, voit nukkua rauhassa.

Mutta onneksi on Peppi!! Jo se, että joku lupaa tulla ja auttaa, helpottaa. Se tieto, että jos kaikki kaatuu todella päällle, niin joku auttaa. Siis ihmiset verkostoitukaa ja pyytäkää apua ja ottakaa se vastaan! Tai ainakin sanokaa ääneen, että voimat alkaa olla lopussa, sanokaa niin kauan että joku vastaa huutoonne!

Kauniita unia!

Annika

Palloja

Laiska äiti puhalsi lapselleen kaksi ilmapalloa virikkeeksi, että saisi hetken olla rauhassa.

Tuli tietokoneelle ja nauroi tälle makeasti:

http://www.vitsi.net/kun-vauvakuume-iskee-tee-nain

Tämmöistä tälläerää.

Peppi

Kun yksi on ylitse muiden

Oivan suosikkilelu on koliseva ja rämisevä poliisiauto. Pappa osti sen. Pappa kaikista kielloista huolimatta osti sen ja se oli nappiostos. Pappa sai näin tunnustuksena hyvästä lelusilmästä oikeuden ostaa leluja.

Ollakseni rehellinen ajattelin alkuun että leikkimättä jää tuo lelu. En oikeastaan edes tiedä miksi? No ehkä kuvittelin että meidän lapsi leikkii vaan kauniilla puuleluilla :) heh...

Jo muutaman kuukauden tämä on ollut se ykköslelu.  Unipupua ei saa kuitenkaan unohtaa, mutta unipupu on vaan sänkykaverina ;).

Ja sitten on yksi musta palikka, mutta auto menee senkin ohi.

Mikähän siinä muuten onkin, että niin nopeasti pienet pojat kinnostuvat autoista? Ja oppivat ajamaan niillä ja päristämään?

Lelut on ihania. Alan henkisesti valmistautumaan jo siihen että lapseni ei voi saada kaikkia haluamiaan leluja vaikka äitikin on innostunut niistä :) Oma innostukseni voi tietysti laantua hyvin nopeasti kun leluvuori kasvaa ja levittäytyy ympäri taloa, joka päivä.

Peppi

Ei pidä nuolaista ennen kun tipahtaa!

Mikähän kumma siinä on että aina kun sanoo jotain
Kuten: Meillä ei kyllä enää puklata. Meillä on nukuttu nyt tosi hienosti yöt
Tai vaikka meidän lapsi on alkanut syömään tosi hyvin. Jos näin menet suustasi lipsauttamaan, niin ihan takuu varmasti kaikki meneekin aivan päinvastoin. Lapsi alkaa ruokalakkoilemaan, puklaa mennen tullen ja herää öisin moneen kertaan. En tiedä miksi näin on, kuulostaa taikauskolta, mutta nii se vaan menee. Aina pitäisi pitää suunsa kiinni. Tai ei vain pidä hurrata liian aikaisin.

Viikonloppuna Oiva roikkui lahkeessani kiinni ja aina kun menin toiseen huoneeseen alkoi suunnaton itku. Edes isä ei yhtenä iltana kelvannut kaveriksi,vaan minun jalkoihin piti päästä pyörimään, kun laitoin ruokaa. Toisaalta, onhan se ihana tunne kun on ykkönen, mutta myös aika rasittavaa. Oiva myös oli ihan, vastoin tapojaan, "jäässä" kun kummit kävivät tervehtimässä. Tästä minä sitten tulin tulokseen että nyt se ujostelee ja tuntee olonsa erilliseksi äidistä. Tapani mukaan taas huutelin kaikille että se vaihe on nyt.

Mutta miten käy muskarissa? Oiva säntää ympäriinsä, tutustuu ja tutkii ja on vain pienen pienen hetken kerrallaan sylissä kun käy hakemassa sen jostain toiselta puolelta huonetta. Kun yrittää leikkiä varsinaisia leikkejä, niin sylissä rimpuillaan ja aletaan kitistä, koska kaikki muu on niin mielenkiintoista. Eli ei siis ujostuksesta tai lahkeessa riippumisesta tietoakaan. Tosin hienoa että lapsi uskaltaa ja on kiinnostunut!!!

Pitäisikö tehdä testi


Meidän lapsi on oikeastaan aina tyytyväinen vaunuissa

Katsotaan miten tänään vaunulenkki sujuu? :)

Peppi